Juhani Hinkkasen kotisivu


Nimi: Unknown


Linkkejä


Blogeja



Arkisto


This page is powered by Blogger. Isn't yours?


Kaikkiruokaisen päiväkirjasta

Satunnaista bloggausta vuodesta 1999


14. heinäkuuta 2009

 

Taas yksi Finncon


Finncon 2009 on takanapäin joten lienee vuotuisen blogipostauksen aika. Lyhyesti siis, erinomainen Finncon, yksi parhaista. Valokuvia otin viisi joista seuraavaksi neljä:







Muuten en näitä kommentoi, asianomaiset ja sisäpiiriläiset tunnistanevat itsensä, mutta tekniikan tohtori oli sitä mieltä että ylläoleva ei voi mitenkään onnistua joten otin hänestä rangaistukseksi seuraavan:



Oikeasti kyseessä on ns. vahingonlaukaus mutta kun se nyt kuitenkin tuli otettua...

Juhani



29. heinäkuuta 2008

 

Lisää Finnconista


Finncon-keskustelu on täydessä vauhdissa Babek Nabelissa joten en kirjoita siitä enempää tänne. Niitä lupaamiani valokuviakaan en ottanut yhtään ainutta joten se Finnconista Kaikkiruokaisessa tältä erää.



26. heinäkuuta 2008

 

Antakaa meille Finncon takaisin!


Olen viettänyt aamupäivän Finnconissa mutta väenpaljous alkoi ahdistaa sen verran että piti välillä tulla kotiin syömään, juomaan ja kirjoittamaan tätä blogimerkintää. Alkaa tuntua siltä että Finnconin alkuperäinen idea, josta jo 1985 kirjoitin, on pilalla. Scifi- ja fantasiatapahtuma on hukkumassa cosplay- ja animefanien häliseviin laumoihin. Minusta pieni on kaunista. Tarvitaan enemmän pelkästään scifiin ja fantasiaan, mieluimmin vielä nimenomaan kirjallisuuteen, keskittyviä tapahtumia. Kyllähän niitä tietysti onkin, on Tähtivaeltajapäivää ja Viikinsaarta mutta minusta sen vuotuisen tapahtuman, jota Finnconiksi kutsutaan, tulisi olla sellainen.

Tässä nyt tietenkin puhuu vanha jäärä jonka höpinöillä todennäköisesti ei ole enää painoarvoa. Muistan kuinka ruotsalaiset 80/90-luvun vaihteessa paheksuivat Finnconeja koska niihin oli vapaa pääsy joten kuka tahansa saattoi kävellä sisään. Silloin oli heidän kanssaan eri mieltä mutta nyt olen tullut vanhaksi ja huomaankin olevani samaa mieltä. Haluan enemmän sisäpiirisyyttä ja korkeamman kynnyksen osallistumiselle, esimerkiksi pääsymaksun.

No niin, olen puhunut. Lähdenpä takaisin Finnconiin...



23. heinäkuuta 2008

 

Finnconiin


Pitkästä aikaa ajattelin ottaa osaa Finnconiin kun täällä Tampereella nyt sellainen näyttäisi ensi viikonloppuna olevan. Saatan ottaa muutaman valokuvan ja ehkä jopa kirjoitella siitä jotain tähän blogiin. Watch this space!



14. heinäkuuta 2008

 

Vinyyliarkeologiaa uudessa osoitteessa


Musiikki ja hifiblogini Vinyyliarkeologiaa on nyt luettavissa myös täällä ja nyt myös vapaasti kommentoitavissa.



8. heinäkuuta 2008

 

Vinyyliarkeologiaa


Koska hifi- ja musiikkiblogini Vinyyliarkeologiaa Hifiharrastajat Ry:n forumilla ei tarjoa toimivaa RSS-syötettä listaan jatkossa sen uusimmat päivitykset tämän sivun vasemmassa reunassa. Vinyyliarkeologian kommentointi on mahdollista vain Hifiharrastajien jäsenille joten muut voivat kertoa mielipiteensä vaikkapa tämän viestin kommenteissa.



6. heinäkuuta 2008

 

Zenwalk


Olen jo lähes vuoden ajan tullut toimeen yhdellä tietokoneella, jonka käyttöjärjestelmänä on Debian Sarge. Nurkissa on kuitenkin pyörinyt useita käyttökelpoisia tietojenkäsittelylaitteita ja tänään kaivoin yhden niistä esille (Dellin pöytäkone, 450Mhz, 384 megaa RAM) ja asensin Slackwareen pohjautuvan Zenwalk 5.1:n. Parin tunnin kokeilun jälkeen olen tyytyväinen. Toinen vähän tehokkaampi toosa odottaa pöydän alla. Kai siihenkin täytyy jotain laittaa kun on taas pitkästä aikaa ruvennut ja se Debiankin täytyisi päivittää...



5. heinäkuuta 2008

 

Uusi blogi


Tämä blogi on lähes vainaa. Jatkanko sitä, en tiedä. Olen viime vuodet kirjoitellut enimmäkseen Hifiharrastajat Ry:n forumille, jossa myös uusi blogini Vinyyliarkeologiaa.

Kaikkiruokainen



9. marraskuuta 2004

 

Vinyylipuutelista


Parissa viime episodissa olen aika ajoin viitannut vinyylipuutelistaani, joka käsittää talvella ja kesällä 1990 kahdessa erässä myymäni levykokoelman tai suurimman osan siitä. Puutelista perustuu 1983 laatimaani listaukseen tuolloin omistamistani levyistä ja tiedot myöhemmin hankkimistani ovat muistinvaraisia ja täten puutteellisia. 1980-luvun lopulla musiikinkeräilyni väheni keskittyessäni scifi/fantasiakirjallisuuden saalistamiseen (noin 4000 englanninkielistä ja toistatuhatta suomenkielistä nimikettä vuoteen 1990 ja paljon lisää aina tähän päivään saakka), opiskelijan tulot ja sittemmin pienehkö palkka kun eivät riittäneet kuin yhteen keräilyharrastukseen kerrallaan. Nyt, vaikka rahaa ei kauheasti olekaan, olen kokoamassa tuota menetettyä kokoelmaa uudelleen ja julkistan täten puutelistani jos vaikka joku voisi myydä joitain siinä mainittuja albumeja (rahaa siis tosiaankin on aika vähän...). Tällä listalla mainittujen lisäksi myin vielä 300-400 singleä, joiden uutta hankkimista en sentään aio edes yrittää.




18. lokakuuta 2004

 

Löytöjä levyhyllystä, osa1


Muutama aika sitten mainitsemani kaikkien vinyylieni läpikuunteluprojekti etenee kiitettävää vauhtia ja olen todellakin löytänyt runsaasti erinomaista musiikkia, jota en enää muistanut omistavani. Seuraavassa muutama esimerkkitapaus:

Gallagher & Lyle: Love on the Airwaves (Music for Pleasure MFP 50497, halpisversio alunperin A&M:lla vuonna 1977 julkaistusta albumista)
Kerrassaan upeata melodista poppia. Ostin tämän jostain halpalaarista kesällä 1986 enkä tosiaan muista ikinä kuunnelleeni. Olisi ptänyt. Benny Gallagher ja Graham Lyle sentään vaikuttivat paljon rakastamassani McGuinness Flintissä, joskaan eivät enää olleet mukana suosikkialbumillani Lo & Behold (1972). Love on the Airwaves oli heidän kuudes albuminsa ja duon kotisivu luettelee kymmenkunta muuta albumia, osa niistä kokoelmia ja konsertteja.


A Toast to Tommy and Jimmy Dorsey. Recorded in Hollywood by Members of The Dorsey Orchestra, arranged and conducted by Maxwell Davis (Eros ERL 50001)

Sitten pistetään Swingiksi. Tämä on 1958 julkaistu muistoalbumi vuosina 1956 (Jimmy) ja 1957 (Tommy) kuolleille Dorsey-veljeksille, jolla heidän orkestereissaan soittaneet muusikot esittävät hienoja tulkintoja heidän tunnetuksi tekemistään sävelmistä, sellaista ikivihreistä kuin On the Sunny Side of the Street, Song of India ja Swanee River. Ei siis mitään sellaista kamaa jonka vanhaa rock-miestä pitäisi kiinnostaa mutta kun kiinnostaa kuitenkin. Hienoa mikä hienoa. Tämä albumi ei itse asiassa edes kuulu minulle vaan vanhemmilleni. Isäni (merimies) toi sen Englannista joskus 1950-60-luvun vaihteessa ja se on piileskellyt levyhyllyssäni parin muun varhaisen albumin seurassa nyt kymmenkunta vuotta.


Daevid Allen: Banana Moon (Oxford OX 3178, alunperin 1970)

Tämä italialainen uusintaprässäys legendaarisessa Gong-yhtyeessä vaikuttaneen Allenin sooloalbumista on tarttunut haaviini joskus 1980-luvun lopulla. Outoa psykedelis-mystistä jatsahtavaa scifi-sekoilua. Suosikkiraitojani ovat Time of Your Life, All I Want Is Out of Here ja Stoned Innocent Frankenstein. Lisätietoja aiheesta Gong-planeetalta (mistäpä muualtakaan).


Kuuntelemisen ohessa olen selaillut vanhoja Musa- ja Soundi-lehtiä päästäkseni oikeaan tunnelmaan. Kauan sitten 1970-luvulla nimittäin nämä olivat ne julkaisut, joista katsastettiin mitä sopi kuunnella ja mitä missään tapauksessa ei. Walleniuksen, Markkulan, Korjuksen ja muiden vastakulttuurin salaisten agenttien sana oli laki rock-piireissä. Suosikin ja Intron lukijoita halveksittiin syvästi, eiväthän ne ymmärtäneet mitään mistään oikeasta musiikista. Kuuntelivat vain jotain Sweettiä, T. Rexiä, Status Quota, Abbaa, Glitteriä, Stardustia ja ties mitä sontaa, johon tosidiggarit eivät olisi koskeneet edes pitkällä seipäällä. Sittemmin niin Soundi kuin minäkin olemme jonkin verran lientyneet. Huono musiikki on viime vuosina huonontunut niin paljon että joidenkin edellämainittujen tuotokset ovat alkaneet kuullostaa ihan kelvollisilta ja nostalgisilta. Tiedä vaikka vielä alkaisin kerätä niitäkin...

Helppoa tuo vanhojen lehtien lukeminen ei kuitenkaan kaikin ajoin ole. Vuosien 1985-87 Soundit ilmeistyivät tabloidi-formaatissa sanomalehtipaperilla ja havaitsin kauhukseni että osa kokoelmastani on hajoamassa käsiin. Lukeminen nojatuolissa ei enää onnistu eikä riittävän suurta tyhjää vaakasuoraa pintaa, jolle lehden voisi levittää, ei taloudestamme löydy. Moninaisia ovat keräilijän ongelmat. Olisi pitänyt vastata myöntävästi vuonna 1975 kun äitini ihmetteli eikö niitä levyjä ja kirjoja ole jo tarpeeksi.




14. lokakuuta 2004

 

Vinyylikokoelma karttuu


Harjoitin edellisessä episodissa lievää harhaan johtamista puhuessani keräilystä sitten joskus kun taas on enemmän rahaa. Olen tosiasiassa etsinyt vinyylejä kirpputoreilta jo kuukauden päivät, kuluttanut satakunta euroa ja saanut seuraavanlaisen saaliin (jos kuvan perspektiivi vaikuttaa oudolta niin se johtuu siitä että se kuvattu sivultapäin, vasemmalta, ja käännetty kuvankäsittelyohjelmassa):

Levyostoksia oudossa perspektiivissä


























Bee Gees
: Rare Precious & Beautiful Vol.2 (Polydor 236 513, Australiassa ennen vuotta 1967 levytettyä tavaraa)

Black Sabbath: Black Sabbath (Vertigo 847 903)

Creedence Clearwater Revival: Green River (Fantasy ORC-4514)

Cuff Links: The Cuff Links (Decca DL 75235, muka yhtye, tosiasiassa studiokoonpano. Mies projektin takana oli Ron Dante, joka tunnetaan parhaiten sarjakuvahenkilöistä koostetusta "yhtyeestä" Archies.)

Dead Milkmen: Big Lizard in My Backyard (Enigma 2054)

Devo: Smooth Noodle Maps (Enigma 3526)

Bob Dylan: Street Legal (CBS 32389)

Godz: The Third Testament (ESP S 1077)

Idle Race: Birthday Party (Sunset SLS 50381)

Elton John: Madman Across the River (Crash L-208, outo tapaus, kaikissa Crash-levyissä sama vakiokansi ja teksti "All copyright royalties paid", epäilyttävää, tietääkö joku lisää?)

Huey Lewis & The News: Small World (Chrysalis CHR-1622)

Man: Golden Hour of Man (Golden Hour GH 569
Man: 2 Ozs of Plastic with a Hole in the Middle (PRT 88003 ET)

Barry Melton: Level with Me (Rag Baby ILS 9063)

Michael Nesmith & The First National Band: Nevada Fighter (RCA Victor LSP-4497)

Michael Parks: Lost and Found (Verve V6-5079, Parks esitti pääosaa 1960-luvun tv-sarjassa Bronson, lauloi sen teeman ja levytti ainakin kolme country-albumia)

Pasadena Roof Orchestra: Pasadena Roof Orchestra (Island ILPS-9324, reipasta brittiläistä trad-jazzia)

Platters: Encore of Golden Hits (Philips PDS 66)

Johnny Rivers: Road (Atlantic SD 7301)

Paul Robeson: (tarkemmin tunnistamaton albumi neukkulasta) (Melodia C60-17109)

Wally Stott & His Orchestra: London Pride (Philips SBBL 501, Lontoo aiheista viihdettä 1950-luvulta, mukavaa, Stott vaihtoi sittemmin sukupuolta ja nimeä [Angela Morley], siirtyi Hollywoodiin ja on tuottanut musiikkia varsin moneen tunnettuun elokuvaan ja tv-sarjaan)

Stranglers: Feline (Epic 32711)

Tubes: Young and Rich (A&M SP-4580)

The Enigma Compilation 1988 (Enigma 3547, levy-yhtiön artistien esittelylevy)

A Journey into Stereo (Decca SKL 4001, stereo-esittelylevy vuodelta 1958, mielenkiintoinen)

Live Stiffs (Music for Pleasure MFP 50445, uusintaprässäys legendaarisen Stiff Recordsin tunnetumpien artistien konserttialbumista)

Clayhanger - A Musical Evening (Bradley's BRADS 8001, musiikkia tv-sarjasta)

Showboat (Society SOC 944, yksi versio maineikkaasta musikaalista)

Tampereen Popteatterin kuoro ja orkesteri: Hair (Scandia SLP 534)

Sibelius: Concerto in D Minor for Violin and Orchestra, Opus 47 (Decca LXT 2813)

Sibelius: Symphony No.2 in D Major, Op.43 (Decca SPA 282)

Ei mielestäni yhtään hassummin käytettyyn rahamäärään nähden. Kokonaiskustannuksia nostivat jotkut oikeasti harvinaiset äänitteet joiden myyjä tiesi niiden arvon ja jotka oli pakko saada koska ne nyt vain kuuluivat viime episodissa mainitsemalleni puutelistalle (molemmat Manit ja Idle Race). Muiden hinnat vaihtelivat 50 sentistä (Robeson) kahdeksaan euroon (Sabbath). Useimmat löydöt olivat mainiossa kunnossa, jotkut ilmeisesti täysin soittamattomia ja huonoimmatkin kuunneltavissa ilman kärsimyksiä.

Useat hankinnoistani eivät ole alkuperäisiä prässäyksiä (kuten asiantuntijat varmaan jo levynumeroistakin osaavat päätellä) eikä sillä varsinaisesti ole väliäkään. Musiikki merkitsee enemmän kuin vinyylin ikä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että en kiinnittäisi tämäntapaisiin asioihin huomiota mutta tiukan linjan ylläpitäminen käy rahallisesti aika kalliiksi eikä välttämättä tuota parhaalta kuullostavia prässäyksiä. Esimerkiksi tuo CCR on kanadalainen uusintapainos vuodelta 1987 ja on soundeiltaan paras koskaan kuulemani CCR-tuotos mukaan luettuna tämän nimenomaisen albumin 1970-luku painokset. Platters puolestaan saattaa olla varteenotettavaa arvotavaraa. Se on australialainen painos ja hienossa kunnossa, ihan hyvä ostos yhdellä eurolla.



12. lokakuuta 2004

 

Takaisin vinyyliin


On aika Kaikkiruokaisen kirjoittaa jälleen. Puolitoista kuukautta sitten jättäydyin vuoden kestävälle vuorotteluvapaalle ja olen sukeltanut syvälle moniin vanhoihin harrastuksiini, joiden kuvittelin jo olevan taaksejäänyttä elämää. Yksi sellainen on vinyylilevyjen kuuntelu ja pian kai taas myös keräily. Aavistin kyllä jo että tähän oltaisiin tulossa kun viime kesällä kaivoin vanhat vinyylit esiin ja laadin niistä tietokannan. Soittaminen ei oikein käynyt päinsä kun vuonna 1976 ostettu levysoitin näytti olevan huollon tarpeessa eikä toimivaa vahvistinta ollut talossa lainkaan. Sitten syyskuun alussa saapui viimeinen täysi tilipussi pitkään aikaan ja vähän pähkittyäni päätin uhrata huomattavan osan siitä niin hyvään vahvistimeen kuin rahat riittäisivät. Tein hieman markkina- ja kuuntelututkimusta ja kolmisen viikkoa sitten kannoin kotiin Cambridge Audion Azur 640A:n, joka tähänastisen kuuntelurupeaman perusteella on paras musiikkilaite mitä ikinä olen omistanut. Hinnaksi tuli vinyylien vaatima RIAA-kortti mukaan luettuna 480 euroa. Laitteen myi Hifihuone täällä Tampereella. Suosittelen.

Mitä levysoittimeen tulee, niin tuon ikiaikaisen Sugden Connoisseur BD2/A:n peruskuntoon saattaminen ei aluksi vaatinut kuin vanhan Pickering-äänirasian korvaamisen vähän käytetyllä Goldring 1012:lla. Yllättärn kävi myös ilmi, että mm. vetohihnoja ja moottorin ripustuskumeja tähän vanhaan brittisotaratsuun valmistetaan yhä ja jopa tuodaan Suomeenkin, joten eiköhän sillä vielä muutamia työntäytteisiä elinvuosia ole edessään (myyjä suomessa on laitteen alkuperäinen maahantuoja Sound Center, jonka webbisivut ovat kamalimmat mitä olen nähnyt sitten vuoden 1996 mutta pääasia että tavara löytyy). Seuraavissa kuvissa Connoisseur levossa ja työssä:

Connoisseur BD2/A levossa

Connoisseur BD2/A työssä






























Näyttää muuten siltä etten ole aivan ainoa, joka tähän vanhaan pyörittimeen on mieltynyt. Haku Audio Asylumiin tuotti runsaasti tietoa, mm. tämän varsin rohkaisevan keskustelun. Vinyylistä kiinnostuneille suosittelenkin aivan erityisesti Audio Asylumin osastoa Vinyl Asylum. Lisäksi olen havainnut hyödyllisiksi ja mielenkiintoisiksi mm. seuraavat:

Artikkeli Tweaking Your Record-Player Stereophile-lehden sivuilla

Turntable Basics

Vinyylilevyjen käsittely, säilytys ja huolto Hifiharrastajien sivuilla.

Mutta siitä vinyylikokoelmasta. Nyt se käsittää alun toistasataa äänitettä mutta 1980-luvun lopulla se käsitti yli 700. Tuolloin jouduin kuitenkin taloudellisessa ahdingossa myymään suurimman osan Black & Whitelle, sinänsä varsin hyvään hintaan. Pidin tuohon aikaan äänitteistäni varsin tarkkaa kirjaa ja olen viimeisen viikon aikana laatinut listan useimmista tuolloin myymistäni uuden keräilyn ohjenuoraksi. Kallista tästä vain voi tulla. Mistä esimerkiksi löydän tänä päivänä vinyylit esimerkiksi Walesilaisen Man-yhtyeen kaikista albumeista tai brittiäisistä pub rock -kokoonpanoista tai useista 1960-luvun klassikkoalbumeista tai Kinksin Kink Kroniklesta tai Great Lost Kinks Albumista. Toisaalta olen kyllä aina ollut hyvä keräilemisessä, kunhan vuoden päästä alkaa taas täysi palkka juosta niin katsotaan...

Niissäkin levyissä, joita Black & White ei aikanaan huolinut on osoittautunut olevan kelpo tavaraa. Juuri nyt soi Alpha Bandin Spark in the Dark (1977), jossa kitaraa soitti T-Bone Burnett. Varsinkin raita Silver Mantis kuullostaa tavattoman hienolta. Ja juuri ennen kuuntelin kanadaisyhtye Crowbarin raivoisan rhythm & blues -vaikutteisen konserttialbumin 1970-luvun alusta. Pärjää melkein samanaikaisille J. Geils Bandin livealbumeille. Ja sitten mustaa kamaa. Joskus vuoden 1980 vaiheilla kolmella markalla hankkimani Freddie North ja Mad Lads -albumit osoittautuivat erinomaisen täysipainoisiksi. Tarkoitukseni on kuunnella läpi jokainen näistä hylkykasan obskuureista äänitteistä, useimmista niistä en ostoajoilta paljoa muista, jäivät aina nimekkämpien hankintojen varjoon.

Ja vielä, mitä tulee vinyyleihin yleensä. Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka hyviltä ja täyteläisiltä ne kuullostavat. Nyt ne ehkä kuullostavat vielä paremmilta kuin 80-luvulla jo paremman tekniikankin takia. Cd-levyjä kuuntelin enimmäkseen tietokoneen cd-aseman ja varsin keskinkertaisten äänikorttien kautta ja joskus lähes kymmenen vuotta vanhan kannettavan soittimen kautta, joka muuten eilen tipahti lattialle ja vaikeni ikiajoiksi (itsemurha kenties).

Sellaista siis, klikatkaa alla olevaa ankkaa ja suorittakaa Ankkatesti.



Captain Quack Rubber Duck Quiz





8. syyskuuta 2004

 

Kaikkiruokainen kalustaa


Viime päivinä on aikamme kulunut siivoamisessa ja kalustamisessa, ei niinkään uusien kalusteiden kantamisessa sisään vaan pikemminkin vanhojen luovassa uudelleenorganisoinnissa. Onnistuin mm. rakentamaan neljästä erikokoisesta vanhasta pöydästä ahtaaseen työtilaani varsin mukavan työpisteen, kuten seuraavasta kuvasta käy ilmi. Melko mukava järjestely. Kaksi Linux-konetta ja kolme näyttöä sopivat mukavasti ja sain jopa vanhan vinyylisoittimen mahtumaan käden ulottuville. Nyt ei muuta kuin digitoimaan, on ollut suunnitelmissa jo kauan.





2. syyskuuta 2004

 

Hyveellistä ja paheellista


Suurin osa iltapäivää kului sienimetsässä ja salaiset saalistusmaamme tuottivat mm. ison pussillisen mustia torvisieniä, runsaasti kanttarelleja ja sekalaisia tatteja. Näin hyveellisen toiminnan pitäisi oikeastaan johtaa potkuihin Kelmien kerhosta mutta onneksi olin edellisiltana ollut paljon paheellisimmilla teillä eli Tampereen Linux-käyttäjien kahden viikon välein toistuvassa kokoontumisessa, jotka kesäaikaan on järjestetty soveltuvissa ravintolatiloissa Tampereen keskustassa. Näin sain rangaistukseni. Tarpominen vaihtelevassa metsämaastossa lievästi krapulaisena ei ole aina ihan mukavaa.

Tietotekniikkarintamalla sen sijaan on ollut mukavaa. Sain Classic-ympäristön asennettua Macciin ja nyt vanha hyvä skannerimme, Photoshoppimme ja WP:mme toimivat mukavasti. OS X (10.1.5) puolestaan päivittynee huomenna Jaguaariksi, jos posti onnistuu saamaan ostamani romput ajoissa perille. Linux taasen odottelee sopivaa rauhaisaa väliä jotta ehdin vaihtaa Mepiksen uusimpaan vasta ilmestyneeseen versioon.

(musiikki: Byrds - Natural Harmony



1. syyskuuta 2004

 

Kaikkiruokaisen päiväkirja täyttää viisi vuotta


Kaikkiruokaisen päiväkirjalla on synttärit. Se täyttää viisi vuotta ja lienee siis vanhimpia suomalaisia blogeja. Tosiasiassa silloin kun aloitin Kaikkiruokaisen en ollut edes kuullut sellaisesta käsitteestä kuin blog mutta olin törmänyt moneen päiväkirjamuotoiseen kotisivuun ja ajattelin että suhteellisen säännöllisesti päivitettävä kirjapäiväkirja olisi ihan hyvä lisä sf-sivuille (eli Aikakoneeseen). Säännölliset päivitykset muuttuivat pian epäsäännöllisiksi ja välissä taisi olla vuosi ilman yhtäkään päiväkirjamerkintää. Ajan mittaan myös aihepiiri luisui yhä enemmän kirjallisuudesta tietotekniikkaan joten siirsin Kaikkiruokaisen Aikakoneesta henkilökohtaisille kotisivuilleni ja sieltä muutama viikko sitten Bloggerille.

Alkuvaiheessa en siis tosiaankaan ajatellut Kaikkiruokaista blogina saati sitten että olisin ollut edes tietoinen mistään Blogistaniasta, mitä nyt Agrippasta olin kuullut. Laajemmassa mitassa aloin tutustua bloggaukseen ilmiönä vasta pari vuotta sitten. Kaikkiruokainen tunnettiin siis alkuaikoinaan vain sf-kuvioissa, tuskin sitä kovinkaan moni muu bloggaaja oli edes huomannut ja tuskin huomasikaan ennenkuin pari kuukautta sitten ilmoitin sen Pinserin blogi-listalle. Että sellaista, kovin moni ei pistä paremmaksi, ainakaan mitä aloitusajankohtaan tulee.

(musiikki: Nick Love: Awesome



30. elokuuta 2004

 

Takaisin normaaliin päiväjärjestykseen


Happy days are here again eli suosikkisaippuamme Emmerdale on palanut ruutuun. Se on jo aikakausien ajan ollut olennainen arkipäiviämme ja viikkojamme rytmittävä tekijä. Ja vielä, CSI palaa tavanomaiselle paikalleen keskiviikkoon ja Star Trek: The Next Generation alkaa uudelleen, toivottavasti nyt oikeassa järjestyksessä. Oi auvoista aikaa, vielä kun saisimme South Parkin takaisin...

(musiikki: Turtles: Happy Together



28. elokuuta 2004

 

Macintosh lähes tuotantokäytössä


Macintosh on sitten otettu tuotantokäyttöön. Kuusi vuotta vanhan koneen kai pitäisi periaatteessa olla museoesine, mutta parempaan tämä pystyy kuin se spekseiltään lähes identtinen pc (192 mb / 266 mhz), jonka se korvasi. Toisaalta ohjelmistovalikoima (ainakin vapaasti-imuroitava) on macille paljon suppeampi kuin Linux-pc:lle. Tällä hetkellä on surffiohjelmana Mozilla Firefox ja mailiohjelman virkaa toimittaa perus-Mozillan mailiohjelma. Kävi ilmi, että uusin vakaa Mozilla-versio Macille kaatui ainakin tässä koneessa aina kun vastaan tuli javaskripti, Firefox toimii Macilla selvästi luotettavammin. Mitä taas sähköpostiin tulee niin Eudora näyttää rumalta, käyttöjärjestelmään sisältyvä ohjelma on ominaisuuksiltaan liian vajavainen, Thunderbird kaatuu joka kerta posteja haettaessa kun taas Mozilla Mail on ainakin toistaiseksi toiminut luotettavasti (voiko sitä Macissa käynnistää käynnistämättä samalla koko Mozillaa?).

Jatkossa on hakusessa tekstinkäsittelyohjelma, tästä ehkä olen valmis jotain maksamaankin. AppleWorks saattaa tyydyttää vaatimattomat tarpeemme, jos on todella vakaa (uusimmasta versiosta on kuultu negatiivisia kommentteja), Word ei missään tapauksessa tule kysymykseen, WP Macille kuoli jo kauan sitten, Nisus on aika hyvä, OpenOffice.org ja AbiWord tiettävästi toimivat jos asentaa X-ympäristön. Mitä kuvankäsittelyyn tulee niin Photoshopin kevytversio saattaa olla pakollinen hankinta. Myös hyvä HTML-koodieditori on hakusessa samoin kuin FTP-ohjelma mutta näitä näyttää freewarena löytyvän kohtalaisesti. Testataan ja katsotaan mikä parhaiten vastaa tarkoituksiamme.

Yksi ilmeinen ongelmapaikka on tullut vastaan. Systeemi on nyt päivitetty versioon 10.1.5 mutta eteenpäin pääsemiseksi tarvittaisiin version 10.2 asennusromppu, jollaisen hankkiminen kohtuuhintaan näyttää mahdottomalta, kauppahinta, sikäli kuin niitä vielä löytyy, kun on enemmän kuin mitä maksoin koko koneesta (siis 175 euroa) ja yllättäen myös enemmän kuin uusin versio 10.3 (Panther). Monet ohjelmistot nimittäin haluavat vähintään juuri tuon jaguaarin. Panther ei käy, sillä tämä toosa (G3 Beige) ei sitä hyväksy ilman erillistä apuohjelmaa, joka ei ainkaan vielä tue koneen kaikkia ominaisuuksia. Niinpä Jaguar-romppu kohtuuhintaan on hakusessa samooin kuin versio 9 Classic-ympäristön asentamiseksi. Tästä on hallussani vain päivitysversio, jolla sellaisenaan ei ole mitään käyttöä.

(musiikki: Billie Holliday - Everybody's Laughing



27. elokuuta 2004

 

Vaikeuksien kautta voittoon


Tuon uuden käytetyn Maccimme kanssa on ollut enemmän vaivannäköä kuin olisin ennakkoon kuvitellut. Kuten edeltävästä postauksesta kävi ilmi, alkuun näytti hyvältä mutta eilen, konetta aamulla bootattaessa alkoivat vaikeudet. Toosa ei kertakaikkiaan suostunut löytämään muuta boottimediaa kuin asennusrompun. Ainoana levynä koneessa oli Seagaten 4-gigainen scsi-levy ja kävi ilmi, että laite ei millään ehdolla suostunut boottaamaan siltä. Tarkastin terminoinnin ja kokeilin useita scsi-id:eitä mutta bootti onnistui ainastaan suoraan asennuksesta (kuten keskiviikkona oli tapahtunut), ei koskaan muutoin.

Tänä aamuna päätin että pelleily saa riittää, eihän kukaan noin pieniä ja vanhoja kuitenkaan oikeasti halua käyttää, ja kävin hakemassa kaupungilta upouuden 40-gigaisen Maxtorin, osioin ja asensin ja johan toimii, vieläpä nopeammin kuin tuo epäilemättä aikanaan high-end-tuotteeksi laskettu Seagate. Nyt vain ohjelmistojen haku ja asennus uusiksi samoin kuin tiedostojen siirto. Kiintoisa viikonloppu siis luvassa.

(musiikki: Benny Goodman & His Orchestra - On the Sunny Side of the Street)



25. elokuuta 2004

 

Mies Matkahuollosta


Täänä aamuna, kun juuri herättyäni olin wc:ssä aamutoimillani, soi ovikello ja oven takaa löytyi mies Matkahuollosta suuren pahvilaatikon kanssa. Näin saapui muutama postaus sitten kerrottu Macintosh talouteemme. Saapui ennakkopakettina ja kaverille piti löytää tasaraha, hänellä kun ei ollut kolikkoakaan vaihtorahaa. Ovat kuulemma kovin harvinaisia nuo ennakkopaketit.

Koko päivä onkin sujunut ensin käyttöjärjestelmän uudelleenasentamisessa ja päivittämisessä (halusin aloittaa puhtaalta pöydältä) ja tarvittavien ohjelmistojen etsimisessä (Thunderbird, Mozilla, joku HTML-editori ja sitä rataa). Ja sitten piti vielä juonia tiedostojen siirto Linuxilta Macille ja sähköpostien siirtäminen KMaililta Thunderbirdille. Hauska ja lievästi stressaava päivä ja huominen jatkunee samanlaisena.

(musiikki: Ike & Tina Turner: It's Gonna Work Out Fine)




24. elokuuta 2004

 

Mepis Linux 2004


Vihdoinkin, suosikki-Linuxini Mepiksen uusin vakaa versio on ilmaantumassa ftp-jakeluun, ensiksi havaittu täällä ja tullee pian saataville myös muuallekin. Tiedosto on nimeltään SimplyMEPIS-2004.iso, lista imurointipaikoista täällä. Virallista tiedonantoa julkaisusta ei vielä ole kuulunut mutta eiköhä Distrowatch pian kerro asiasta lisää.




 

Jatkojalostusta


Taas on säädetty ulkoasua, teknisessä mielessä huonompaan ja primitiivisempään suuntaan, syynä se, että halusin Blogin näyttävän elimelliseltä osalta kotisivujani, niin hyvässä kuin pahassakin. Jatkojalostusta varmasti tapahtuu vielä lisääkin kunhan olen saanut testailtua myös yleisimmillä selaimilla (lue: Internet Explorer, jollaista ei taloudestamme löydy). Nyt näyttäisivät ainakin oikeanpuoleisen palstan tekstit käyttäytyvän oikein pienemmilläkin resoluutioilla. Varsinainen leipäteksti sen sijaan ei pelaa pienemmllä kuin 800x600-resolla mutta ei kai kukaan sen pienempää enää ainakaan pöytäkoneessa käytä? (musiikki: Sparks - Looks, Looks, Looks)




23. elokuuta 2004

 

Harmittaa...


Harmittavaa. Juuri nyt kun olen onnistunut kirjoittamaan joka päivä jotain, ei Pinseri ole ehtinyt korjaamaan suoraan Kaikkiruokaisen nykyiseen osoitteeseen johtavaa linkkiä blogi-listalle. No päivitykset kyllä näkyvät kunhan mainitsen niistä myös vanhassa aloitusosoitteessa. Tämä tämänkertainen oli kyllä pakkokirjoittamista kirjoittamisen itsensä takia eli joka päivä tarttis sanoa jotakin kun kerran on ruvennut. (musiikki: Rory Gallagher - There's a Light)





22. elokuuta 2004

 

Hyvää kirjallisuutta Vanhan kirjallisuuden päiviltä


(Musiikki: Tex Ritter - Out on the Lone Prairie)

Aloin lopultakin puolentoista kuukauden jälkeen käydä läpi Vanhan kirjallisuuden päivillä haaviin jäänyttä saalista. Kohokohdista taisin jotain jo aikaisemmin mainitakin. Muutamia muita huippulöytöjä taidan vielä listata ihan kollegojen kadehduttamiseksi:

Montague Summers: The Gothic Quest

L. Valakivi: Karhumies Tarsa (hieno nidottu kappale)

Mika Waltari: Mikael Karvajalka (sidottu ensipainos kansipaperilla, kuin uusi)

Veikko Palomaa: Sukupuolielämän salaisuudet - silmäys sieluelämän salakammioihin (kerrassaan ihana sekoitus sukupuolivalistusta ja salatieteitä, vuodelta 1914)

Että sellaisia, kaikkiaan nelisenkymmentä nimikettä. Tuon viimeksimainitun takakansi listaa koko joukon muita saman kustantajan (Kalle Kaukoranta, Tuusulassa) teoksia, jotka vaikuttavat vähintäänkin kiinnostavilta, sellaisia kuin Mitä tuhoa rokotus saa aikaan ja Rokotusmyrkytys terveyden turmelijana. Muutama valikoitu sitaatti Sukupuolielämän salaisuuksista vielä:

Nykyäänhän uskalletaan julkisesti sanomalehdissä ilmottaa kaikenmoisista "varmuusesineistä", joitten merkitystä ei tosin kehdata tarkemmin selittää eikä katsota selitystä tarpeelliseksikaan, koska edellytetään vehkeilyhaluisten irstailijain muutenkin ymmärtävän mistä on kysymys.

Sellainen näennäinen sieluelämän epänormaalitila, jota nyt kutsutaan "paiderastiaksi", mikä suomessa vastaa "miehimis"-käsitettä, esiintyy nykyäänkin etupäässä niin sanotun hienoston piireissä.

"Nobel-palkintoja" jaetaan sellaisille kirjailijoille, jotka uhraavat mahdollisimman määrän sieluelämää materialistisen "tieteen" ainoaksi päteväksi "todistamiseen".

Juu, kyllä vanha opettavainen kirjallisuus on ihanaa. (musiikki: Nico - Niebelungen)





21. elokuuta 2004

 

Ulkoasun säätöä & Mac-retroilua


Tänään haaskasin muutaman tunnin Kaikkiruokaisen ulkoasun muokkaamiseen. Noissa Blogspotin vaki-templateissa kun on se vika, että valitsi niistä minkä hyvänsä, niin täsmälleen samannäköisiä blogeja alkaa pian osua vastaan kaikilta suunnilta. Niinpä otin yhden tarjolla olevista yksinkertaisemmista pohjista ja muutin värityksen karummaksi (eli samat harmaasävyt kuin kotisivullani) koska en halua minkään turhan koristeellisuuden vievän huomiota pääasialta eli tekstiltä. Suhteellisen neutraali harmaa on sitäpaitsi varsin hyvä pohja mahdollisille kuville. (Taustalla soi Richard & Linda Thompsonin "Don't Renege on Our Love")

Tänään iltapäivällä kului aikaa kirjastossa uudehkoa Macintosh-informaatiota etsiessä, uusin tietoni kun on system 7.5 -aikaista, joskin pääosin hankittu pari kuukautta sitten säätäessäni Macintosh LC-475:ttä toimivaksi tekstinkäsittelykoneeksi kotiverkkoon ja silloin riitti hyvin 12 vuotta vanha Macintosh Bible. Nyt tarttui mukaan David Poguen & Joseph Schorrin Mac Secrets (5th edition, 1999) ja Teemu Masalinin & Juha Otavan Mac OS X 10.2 käsikirja (2003), joista oppinen olennaisen. Hyviä webbilähteitä tietysti kyllä riittää, suosikkini on LowEndMac, josta löytyy vastauksia obskuureihinkin ongelmiin kunhan vain jaksaa kaivaa, materiaalia kun tuolla on hirmuisesti. Tuon kesäkuisen Mac-historian kerron muuten tarkemmin joskus myöhemmin mutta hämmästykseni oli suuri kun kuukausi sitten törmäsin lähes samanlaiseen projektiin. Kaikkea sitä yritetäänkin eikä tämäkään projekti ole yhtään hassumpi. Retroilu on hauskaa. (musiikki: Virtanen: "Mun sukupolvi")



20. elokuuta 2004

 

Kirjallisuutta ja musiikkia


Olen ryhtynyt haeskelemaan scifi-kuvioista tuttujen blogeja (jos niitä on) ja tänä aamuna tuli vastaan M.G. Soikkelin Mitä / professori / lehtori tekee, mielenkiintoinen joskin hiukan raskas selattava koska koko vuosi kuvinneen kaikkineen on yhtenä massiivisena tiedostona. Soikkelin kotisivu Markun majakka kannattaa katsastaa, sisältää runsaasti niin sf- kuin muitakin kirjallisuusjuttuja.

Mitä kirjallisuuteen tulee niin en edelleenkään juuri jaksa lukea scifiä. Nyt on työn alla Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin (The Secret History, 1992), joka ilmeisesti olisi ollut syytä lukea jo kymmenen vuotta sitten mutta kun silloin en scifiltä ehtinyt. Työn alla on väistämättä koko ajan parikymmentä muutakin teosta, joista osa jää lopulta kesken ja osaa luen alunperinkin vain sieltä täältä mutta jotka kuitenkin lopulta luultavasti tulevat luetuiksi, vaikkakin oudossa järjestyksessä. Näihin jälkimmäisiin kuuluu Joel Makoverin kokoama Woodstock - The Oral History (1989), joka on koottu Woodstockin osanottajien, järjestäjien ja esiintyjien haastatteluista. Ja kun nyt musiikkiaiheisiin päästiin niin uudestisyntyneen musiikinkeräilijän ominaisuudessa ovat käsissäni kuluneet Joel Whitburnin listakirjat, joista olen viimeksikuluneen vuoden aikana hankkinut olennaisimmat BookPlussan välityksellä. Kallista lystiä mutta kun on aina rakastanut kaikenlaisia listauksia niin minkäs teet.

Ja lopuksi, koska ainakin nuoremmilla bloggaajilla tuntuu olevan piintyneenä tapana kertoa mikä musiikki kirjoittamisen taustalla soi niin minunkin, 49-vuotiaan täytyy: tällä hetkellä 13510 kappaletta käsittävältä satunnaissoittolistaltani tulee Chuck Berryn Guitar Boogie, joka juuri nyt vaihtui Joe Texiin (I've Got Do a Little Bit Better). Ennen vanhaan musiikki oli aika hyvää.

Ja vielä loppujen lopuksi. Olen nyt kahden viikon lomalla, jota seuraa syyskuun alusta vuoden mittainen vuorotteluvapaa. Annoin sen itselleni 50-vuotislahjaksi koska siihen näyttäisi nipinnapin olevan varaa. Taustamusiikiksikin vaihtui mitä sopivimmin Who:n The Punk and the Godfather.




19. elokuuta 2004

 

Kaikkiruokaisen konekanta karttuu


Jos tietotekniikkamme lisääntyy nykyistä tahtia taitaa Leena näyttää minulle ennen pitkää ovea. Uusin tulokas on G3-powermacci, 266MHz, 192MB RAM, käyttämään scanneriamme, jonka seurustelu Linuxin kanssa on ollut ajoittain aika ontuvaa. Irtosi alta kahdensadan euron ja saapunee ensi viikolla. Nuo numeroarvot vastaavat aika tarkoin samaa virkaa tällä hetkellä hoitavan Linux-pc:n vastaavia mutta macci pystynee silti parempaan suoritukseen, näin ainakin väitetään. Kerron lisää sitten kun tiedän lisää.



18. elokuuta 2004

 

Huviretki tienpientareelle 2004


Viime lauantaina herätettiin aivan liian pitkän välin jälkeen henkiin Viikinsaaren perinteinen sf-tapahtuma Huviretki tienpientareelle.

Aluksi hieman historiaa niille, jotka eivät tiedä mistä on kyse. Tapahtuman perusti vuonna 1983 Tampereen Science Fiction Seura joka vastasi organisoinnista (eli tiedotti ajankohdan ja järjesti arpajaiset) aina vuoteen 1998 asti. Vuonna 1999 Tampereen seura ilmoitti, että Viikinsaarta ei enää sinä vuonna järjestettäisi, joten Aikakone ry päätti organisoida sen omin lupinensa. Teimme kuitenkin sen ratkaisevan virheen, että kerroimme asiasta vain nettikanavien kautta, joita tuolloin ei ilmeisesti juuri kukaan seurannut. Niinpä paikalle ilmaantui vain kymmenkunta henkeä, ja päättelimme, että traditio taitaa tosiaankin olla aikansa elänyt. Eräänä vuonna, lieneekö ollut 1996 tai 1997, oli kaksi Viikinsaarta. Näin siksi, että Tampereen seura oli perinteisen (viikko Porin jazzista) ajankohdan sijaan esittänyt tavallista myöhäisempää aikaa. Enemmistö tuli kuitenkin vanhaan traditionaaliseen aikaan, lähinnä Aikakoneen yllytyksestä (testasimme vallankäyttöä).

Nyt kuitenkin on vuodesta 2001 toiminut tamperelainen fandom-ryhmä Spektre elvyttänyt tradition ja hyvä niin. Paikalle saapui liian myöhäisestä tiedottamisesta huolimatta väkeä myös Helsingistä, Turusta ja Jyväskylästä ja ylimääräiseksi ohjelmanumeroksi oli järjestetty Eppu Normaalin konsertti. Näillä nyky-tamperelaisilla ei kuitenkaan tunnu olevan kestävyyttä sillä jo joskus neljän jälkeen havaittiin, että heistä suurin osa oli poistunut paikalta ja jäljellä oli 90-prosenttisesti veteraaneja, jotka olivat paikalla jo kymmenen tai jotkut kaksikymmentä vuotta sitten. Ei nykynuorilla ole kestävyyttä... Ainoa ohjelmanumero oli paperilennokkikilpailu kolmessa sarjassa, muuten nautittiin omista eväistä ja soitettiin suuta. Varsin hauskaa, siitä todisteena oheinen kuvagalleria. Tulen toistekin.

Niin tosiaan, aikaisemmista kerroista löytyy niistäkin kuvia, täällä (1984), täällä (1988), täällä (1998) ja täällä (1999). Kai niitä vanhoja kuvia muuallakin on. Jos joku jaksaa niitä etsiä voisi niistä saada aikaiseksi definitiivisen Viikinsaari-linkkilistan. Minä en juuri nyt jaksa mutta ehkä joku muu jaksaa.




17. elokuuta 2004

 

Kaikkiruokainen on löytänyt uuden kodin


Kaikkiruokaisen päiväkirja jatkaa olemassaoloaan ainakin toistaiseksi tässä osoitteessa. Vanhat postaukset ovat löydettävissä osoitteesta:
http://www.aikakone.org/juhani/kaikkiruokainen.html

Alunperin oli tarkoituksena pyörittää jotain blogisoftaa Aikakoneen omalla palvelimella mutta MySQL-tuen lisääminen aikaisempiin edullisenhintaisiin palveluihimme olisi maksanut maltaita, joten nyt siis Kaikkiruokainen pitää majaansa Blogspotilla.

Ja tosiaan, suosittelenpa vielä Jukka Halmeen ja Sari Polvisen erinomaista blogia Eating Muffins in an Agitated Manner.